YLLÄS: LUONTOKESKUS KELLOKAS

Ensimmäiset puolitoista viikkoa Äkäslompolossa on menneet pitkälti töiden merkeissä. Onneksi välillä olen kerennyt vähän tutustumaan ympäriltä löytyviin luontomahdollisuuksiin. Pallas-Yllästunturin kansallispuistohan on tässä aivan vieressä ja paras paikka hakea neuvoja sen valloittamiseen löytyy Luontokeskus Kellokkaasta.

Kätkätunturin huiputtamisen kanssahan tuskailin matkailuinfosta saatujen virheellisten tietojen vuoksi, mutta Luontokeskuksista vastaa Metsähallitus, joka myös huoltaa aluetta ja esimerkiksi siellä olevia laavuja ja tupia. Koska he liikkuvat alueella säännöllisesti, toki riippuen paikasta kuinka usein, löytyy heiltä myös mahdollisimman ajankohtainen tieto reittien vaatimuksista.

Olin suunnitellut täällä suuntaavani juuri viime sunnuntaina, jolloin vierailin Kellokkaassa, Pirun kurulle. Pienen flunssan poikasen ja lähes 60 tunnin työviikon jälkeen päätin ottaa vähän kevyemmin. Ja onneksi suuntasinkin Kellokkaaseen ensiksi, sillä kuulin, että Pirun kurulla oli ollut viime päivinäkin lumivyöryjä. Vaikka ostinkin juuri uuden hienon ulkoilutakin, jossa on Recco-paikannus, ei siellä lumen alla kovin pitkään sitä paikannusta odotettaisi.

Luontokeskuksessa oli myös kattava näyttely alueen historiasta ja siitä miten luonto on vaikuttanut, ja vaikuttaa, elämään Yllästunturin ympäristössä.

Kellokkaasta löytyy myös muuta nähtävää. Päärakennuksessa, vastapäätä alueen historiasta kertovaa näyttelyä, löytyy toinen näyttelytila, jossa tällä hetkellä oli paikallisten taiteilijoiden teoksia. Pihassa puolestaan seisoo vanhan ajan kelohirsinen mökki, jonka sisältä löytyy Savottamuseo sotien jälkeisen ajan hengessä. Itse sotaan osallistuneiden isovanhempien kasvattamana, museo antoi jonkinlaista lisäymmärrystä heidän maailmankuvaansa, jota pelkkien kertomusten pohjalta on vaikea täysin ymmärtää. 80 vuoden kuilu siitä ajasta tähän päivään on valtava.

Kellokas sijaitsee mäen päällä noin parin kilometrin päästä Äkäslompolon ”keskustasta”. Puolikuntoisena en kuitenkaan kokenut järkeväksi lähteä kävelemään paria kilometriä ylämäkeen pakkasessa, joten hyppäsin Skibussin kyytiin, jolla huristelin viidessä minuutissa mäen päälle bussipysäkille suoraan Kellokkaan eteen. (Skibussin kerta lippu on melko tyyris ja maksaa 5€. Samalla hinnalla toki pääsee myös Ylläsjärven puolelle. Itse pääsen kulkemaan Ylläksellä työskentelevänä bussilla ilmaiseksi.) Reippaat hiihtäjät pääsevät myös Kellokkaalle latuja pitkin. Aurinkoisena päivänä kannattaakin laittaa monot jalkaan ja suunnata valloittamaan alueen ladut. Taukohetken voi pitää Kellokkaalla tutustuen näyttelyihin ja haukaten lisäenergiaa luontokeskuksen kahvilassa.

Kahvilan jätin vielä tällä kertaa testaamatta, sillä Kellokkaalta suuntasin kohti Rouheessa odottavaa myöhäistä lounasta. Seitsemän kilometrin matka alamäkeen sopi hyvin palauttelevaksi ulkoiluksi. Matkalla pääsin ihastelemaan kansallispuiston monimuotoista luontoa. Laskeutuessa auringon säteet pilkahtelivat havumetsän läpi ja luminen luonto rauhoitti. Välillä muutama muukin kulkija ja fatbike-pyöräilijä tuli vastaan, mutta suurimman osan matkasta sain nauttia hiljaisuudesta.

Alamäen jälkeen löysin itseni Kesänkitunturin juurelta, jossa maisema oli kuin postikorttimaisemasta. Aikani maisemaa ihasteltuani jatkoin matkaa kohti Äkäslompolo-järveä. Polku kulki läpi suoalueen. Harvakseltaan kasvavat puut ja pieni viemärin tuoksu muistuttivat, että lumen alta löytyy aivan erilainen luonto. Äkäslompolo-järven rannalla mahan murina oli jo melkoinen, mutta siitä huolimatta matkalla ei voinut olla ihastelematta ympäröiviä tuntureita ja auringon paistetta. Aurinkoisesta talvipäivästä järven jäällä oli nauttimassa hiihtäjien ja patikoijien lisäksi pyöräilijöitä ja muutama pilkkijäporukkakin oppaan kanssa olivat etsimässä kalasaalista.