Vierailu Staropramenin panimolla

24.2.2018 7 Comments
Viime aikoina olen saanut mahdollisuuden vierailla useissa panimoissa. Olen nähnyt sekä kotimaisia pienpanimoita kuin isoja ympäri maailman oluita toimittavia panimoita. Prahan matkalla vierailin niissä todella pienissä ravintoloiden omissa panimoissa, mutta kävin myös tutustumassa Staropramenin panimoon. Tai no sen turistikierrokseen.

Staropramenin panimo oli jo ulkoisesti kaukana niistä pienpanimoista, joissa olen vieraillut. Kaarlen sillalta reilu puoli tuntia käveltyäni pääsin perille. Kolme korttelia kattava panimo oli helppo huomata. Panimon pihalla oli olutlaatikoita isoina torneina, ja pakko myöntää, että mielessä kävi, että siitä olisi jonkun helppo käydä hakemassa viikonloppujuomat. Ehkä heidän tuotantomäärissä ei haittaa muutaman laatikon katoaminen.

 
IMG_20171227_105125
IMG_20171227_104057
 

Staropramenin vierailijakeskus

 

Staropramenin panimolla on oma vierailijakeskus, jossa järjestetään tutustumisia panimoon. Jos nyt kuvittelet, että pääsen näkemään vierestä tankit, joissa olut on käymässä, väärin meni. Tutustuminen panimoon on vähän samanlainen kokemus kuin museot. Se on toteutettu täysin interaktiivisesti ja aikataulutetusti, joten millekään sooloilulle ei ole mahdollisuutta. Liikkuminen näyttelytilassa oli ajoitettu valoilla, jokaisessa huoneessa valot sammuivat ja seuraavassa huoneessa valot syttyivät. Tosin valot syttyivät seuraavassa huoneessa niin hitaasti, että monesti en tiennyt minne pitäisi mennä.

 

Historia-huoneeseen mennessä iski jo pieni epätoivo, sillä siellä oli niin paljon luettavaa ja katseltavaa, eikä aika varmasti riittäisi kaiken tutkimiseen. Monessa huoneessa aika loppuikin kesken, toisaalta toisissa huoneissa aikaa oli liikaa. Olisin kaivannut kuulla enemmän Staropramenin oluen valmistusideologiasta, mutta kierroksesta parhaiten mieleen jäi miten paljon olutpulloja pyöri pullotuslinjalla, olutpullojen pakkaaminen laatikoihin ja se, että ne lähtivät rekalla ympäri maailmaa. Jos oluen reitti kauppaan ei ole tuttu, täällä se esiteltiin hyvin. Mutta jos haluaisit syvempää tietoa Staropramenin oluesta, sitä täältä ei saanut.

 
IMG_20171227_103936
IMG_20171227_114127 (1)
 

Ehkä olisin saanut enemmän, jos en olisi vieraillut kotimaisissa pienpanimoissa, joissa olen oppinut oluen valmistamisesta paljon enemmän. Niissä olen saanut kysellä ja niissä on kerrottu oikeasti oluen valmistamisesta; viljoista, humaloista, käymisajoista. Niistä asioista, jotka tekevät oluesta oluen.

 

Kierros päättyy pubiin. Esitteissä puhuttu hintaan sisältyvä oluttasting oli käytännössä se, että sait valita Staropramenin oluista yhden, jos halusit maistaa muita, piti niistä maksaa erikseen. Pubissa oli myynnissä myös kaikenlaista Staropramenin fanituotteita. Tuon kierroksen pohjalta minusta ei tullut fania, joten tuotteet jäivät myös hyllyyn.

 

Kierros kesti 50 minuuttia ja se oli puhuttu englanniksi. Sain myös ruotsinkielisen kirjasen mukaan, jossa oli samoja asioita kerrottu. Kierros on saatavissa myös saksaksi ja venäjäksi, sekä tietysti tsekin kielellä. Hintaa kierroksella oli 199 Tsekin korunaa (n. 8€) ja siihen sisältyy lopuksi tarjoiltava 0,5l olut.

 

Staropramen Visitor Center

Ma-Su 10-18

Pivovarska 9, Praha 5
Metro – line B, station Andel
Tram – No. 7, 12, 14, 20, station Na Knizeci

 
IMG_20171227_111318
 

Oletteko te vierailleet olutpanimoissa?

7 Comments

  • NelliL 25.2.2018 at 09:42

    Mielenkiintoinen kohde 🙂

  • Karoliina Kazi 25.2.2018 at 11:42

    Olen käynyt viinimailla ja whisky sekä konjakki kierroksilla ja aina niissä mielenkiintoisinta on ollut juuri ne valmistusmenetelmät ja vaiheet. Harmillista ettei täällä oltu panostettu siihen.

  • Mari 25.2.2018 at 19:07

    Mielenkiintoinen paikka. Prahassa on tullut käytyä jo pari kertaa, mutta tästä en ollut kuullutkaan.

  • Anna | Tämä matka -blogi 25.2.2018 at 20:09

    Olen käynyt useilla pienpanimoilla. Usein itse tuotannon seuraamien on tehty hyvin hankalaksi. Mikäli mennään väkeviin päin, niin mukaan tulee kuvauskielto palovaaran takia, joka tekee kaiken oikeastaan aika tylsäksi. Mutta viihdyttäviä nuo kierrokset toki ovat.

    Viinipuolella asia on aivan eri. Siellä saa kuvata paljonkin ja ilman rajoituksia.

  • Teija / Lähdetään Taas 26.2.2018 at 08:41

    Minä en ole tainnut koskaan käydä olutpanimolla. Viinitiloja olen kiertänyt senkin edestä ja niiden lisäksi olen käynyt muutamalla rommi- ja ginitislaamolla. Ehkä vielä joskus sitten oluidenkin maailmaan.

  • Heidi 26.2.2018 at 19:51

    Pienoiselta pettymykseltä vaikutti – harmi niin.

    Panimoissa en ole ikinä vieraillut, vaikka voisi olla ihan mielenkiintoista!

  • Hanna / Parasta matkalla 28.2.2018 at 08:43

    Muutamassa kotimaan pienpanimossa olen itsekin käynyt ja ne ovat olleet tosi mukavia ja mielenkiintoisia käyntejä. Isossa panimossa ehkä kierrosten järjestäminen on hankalampaa, tiedä häntä. No, onneksi tuo kierros ei ollut kovin kallis!?

  • Leave a Reply

    ×