India always on my mind

Olin odottanut kovasti eilistä päivää, sillä vaikka pakkasta olikin luvattu jonkin verran, oli myös luvattu aurinkoinen päivä. Tarkoituksena oli lähteä Nuuksioon patikoimaan ja nauttimaan talviauringosta, mutta 14 tunnin unienkin jälkeen olo oli sellainen, ettei ulos lähtemistä voinut edes ajatella. Auringosta jouduinkin nauttimaan vain katsellen vanhoja matkakuvia. Rakastan matkustelua ja olenkin onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen päässyt näkemään monta erilaista paikkaa ympäri maailmaa. Niistä paikoista muutamat ovat jääneet erityisesti mieleen. Ne ovat paikkoja, jonne haluan palata vielä monta kertaa.

Ensimmäinen noista paikoista on Intia. Intia tuntuu jakavan mielipiteet hyvin vahvasti, siitä joko pidetään todella paljon tai sitä suurinpiirtein vihataan. Itselleni Intia tuntui heti kodilta, vaikka se oli kaikkea muuta kuin mitä Suomi on. Mediassa Intiasta tulee eniten esiin epäkohdat, joita siellä on paljon, mutta niiden lisäksi Intia on paljon muutakin. Kaiken sen epäoikeudenmukaisuuden keskellä intialaiset ovat todella välittävää kansaa. Jos olen tarvinnut jotain apua, olen sitä saanut. Myös niiltä ihmisiltä, joilla ei oikeastaan olisi varaa auttaa minua. Esimerkiksi pienissä kylissä ollessani puhelimen akun loppuessa, olen saanut ladattua akkua heidän sähköllään, vaikka sitä sähköä ei edes välttämättä ole riittävästi omaan tarpeeseen. Jos yritän maksaa sähköstä, siitä kieltäydytään. Vastaanottamani hyvän pyrin aina laittamaan kiertoon jossain muodossa.

Tapasin kerran eräässä pienessä kylässä miehen, jolla ei ollut minun näkökulmasta yhtään mitään. Hänellä ei ollut jalkoja, hän kirjaimellisesti eli vatsalautansa päällä, hänellä ei ollut perhettä, eikä kotia. Kaiken lisäksi hän oli vielä sokea. Hän kuitenkin puhui melko hyvää englantia, joten todennäköisesti elämä oli ollut jossain vaiheessa hyvinkin erilainen. Tiedän olevani vahva ihminen ja paljon kestänyt ja niistä selvinnyt, mutta en osaa kuvitella, että jos olisin hänen tilanteessa, jaksaisin. Silti kysyessäni tältä mieheltä, että miten hän jaksaa, hän totesi, että asiat voisi olla paljon huonomminkin, nyt hänellä on kuitenkin kädet, joilla pääsee vähän liikkumaan ja hän kuitenkin pystyy kuulemaan ja puhumaan, joten elämässä on paljon hyvääkin. Jos omat ongelmat alkavat tuntua liian suurilta, palaan ajatuksissani aina hetkeen tuon miehen kanssa. Omat ongelmat saavat todelliset mittasuhteet. En tarkoita, etteikö meillä täällä Suomessakin oli todellisia ongelmia. Ja hyvinvointiyhteiskunta heikkenee koko ajan, mutta meillä sentään on jotain sellaista turvaa, mitä edes tuolla ihmiset eivät osaa kuvitella ja siitä huolimatta he pystyvät olemaan onnellisia.

Vaikka kokemukset Intiasta ovat olleet 90% positiivisiä, ei mikään ole aina pelkkää iloa. Mumbain saastepilvi oli aikamoinen, ja koko kaupunki näytti ihan harmaalta, vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivalta (säätiedotuksen mukaan, sillä omilla silmillä sitä ei nähnyt). Minua on myös yritetty huijata, mutta niistä tilanteista olen onneksi selvinnyt kulttuurin tuntemuksella. Olen kyllä tiedostanut, että yksin matkustamisessa (varsinkin naisena) on omat vaaransa, mutta toisaalta vaikka pyrinkin katsomaan joka kerta molempiin suuntiin ylittäessäni tietä, on mahdollista silti, että jään auton alle. Turhat riskit kannattaa minimoida, mutta jos pelkää liikaa, jää monet hienot kokemukset kokematta.

Nyt opiskelijana Intiaan matkustaminen lentolippujen hintojen vuoksi ei ole mahdollista, vaikka lennot saakin johonkin 500 euroon. Olen aina matkustanut kaikkialle pienellä budjetilla, joten Intiassa pärjäsin melko helposti 5 euron päiväbudjetilla, johon sisäiltyi huone guesthousessa, 3 ateriaa päivässä, 4 litraa vettä, ja mahdolliset riksataksit. Suurimmat länsimaisten turistirysät olen pyrkinyt välttämään, mutta esimerkiksi Goalla päiväbudjetti piti olla noin viisin kertainen verrattuna Gokarnasssa tarvittavaan budjettiin.

India is always on my mind, ja odotan vain pian, että pääsen takaisin sinne.